The (b)Log Lady in the Lab
September 24, 2007Maanantaiaamun koittaessa kävelin aamuisessa auringonpaisteessa töihin suunnilleen samaa reittiä kuin niin useana kertana pari vuotta sittenkin. Töissä monet ihmiset tunnistivat ja muistivat, ihan kaikki eivät (mikä joidenkin kohdalla oli jopa hämmentävää). Eräs mies piti minua kovin tutun näköisenä, muttei heti osannut yhdistää, kunnes.. "You took the pilates classes here, right?" Ei kai sitä kiistääkään kannata, mutta miksi hän juuri siitä minut muisti??
Käytännön asiat hoituivat nopeasti, osin koska tunsin jo paikat ja osin, koska olen täällä niin lyhyen aikaa, että turhiin alkujorinoihin ei tuhrattu aikaa. Ja ennen yhtätoista oli jo ensimmäinen setti jyviä raavittuna. Olennaisiin asioihin, kuten suojalasit, kiinnitettiin tietysti asianmukaisesti huomiota ja sainkin uudenmalliset pleksit päähäni. Huvituin peilikuvastani niin, että ikuistin sen itse kameralla. Kuvani toi mieleen Twin Peaksin Log Ladyn sekä sen pienen pojan "Kuudes aisti"-leffassa, mutta enemmän siis ensimmäisen. Koska suojalaseja on saatavilla ihan kivannäköisiäkin malleja, minua hämmentää tällaisten olemassaolo.
Koko päivä hurahti kellarissa jyviä raapimassa, enkä lainkaan tiennyt ulkona vallitsevasta säätilanteesta lähtiessäni kotiin. Kellaripesti tarkoittaa myös sitä, että kännykkä ei kuulu sielläkään. Eli jos jollakulla on jotain kiireellistä/ tärkeätä, niin se luultavimmin tavoittaa minut parhaiten sähköpostilla ja silloinkin usean tunnin viiveellä.

Hei! Ennenkuin luin tekstiä, katsoin kuvaasi hieman ihmetellen… suuret lasithan on nyt muotia, mutta… Kiva muuten, että saat työksesi raapia jyviä, raapiminenhan on taivaallista! ( Hannuksela, Matti, kirjoittaja: Kutina on pirullista - raapiminen taivaallista)
Comment by Lilli — September 25, 2007 @ 4:07 am
Hih, olenhan kyllä halunnut uudet pokat…
Vitsailimme tuossa viime viikolla, että mun pitäisi saada “PhD in scarifying” (eli tässä jyvänraavinnassa), koska kokemusta on kertynyt jo useista erilaisista jyvistä. Mutta tiettyä laaja-alaisuutta lisäisi tietysti termi Raavintatieteiden tohtori, sillä muustakin raavinnasta ja erityistekniikoista löytyy kyllä ekspertiisiä.
Comment by Ameriikanlaura — September 25, 2007 @ 6:27 am