Ameriikanlaura

Vaikka ulkolämpötila on taasen lähentelemässä kolmeakymmentä, on täällä Phillyssä jo hieman syksyä ilmassa ja paikoitellen lehdet ovat vaihtaneet väriä. Paikalliset oravat ovat harmaita, en tiedä onko se lajiero vai vaihtaako täälläkin orava talviturkkiin? Tai ehkä nebraskalaiset oravat ovat ruskeita, pennsylvanialaiset oravat harmaita…

Takaisin sorvin ääreen! 

Tänään oli toisen palkkasekin lunastamisen päivä. Se ei tullut postissa, vaan noudin sen jostain naapurilaitoksen toimistosta (ilmeisesti se, että olen täällä enää muutaman päivän, aiheutti erityisjärjestelyn). Kävelin rivakasti hellesäässä pankkiin, jotta ehtisin ennen sulkemisaikaa, enkä joutuisi jalkaisin drive-in-linjalle. Tiesin ottaneeni riskin, etten kiertänyt ´kodin´ kautta ja  hakenut passiani, mutta toinen vaihtoehto olisi ollut myöhästyä pankin aukioloajasta.

Nuori virkailijamies luonnollisesti kysyi henkilöllisyyspapereitani  ja äimisteli siinä ajokorttiani jonkin aikaa. (Onneksi, jostain syystä mitä en muista, olimme juuri pari kuukautta sitten töissä kahvitunnilla tutkailleet ajokortteja ja osasin sanoa, että "driving licence" lukee hennon vaaleanpunaisella siinä oikeassa reunassa.) Ja meni sitten konttoripäällikön lasikoppiin kyselemään, että pitäisikö kortti hyväksyä. Äimistelivät siinä tuokion keskenänsä ja kaiketi googlailivat jotain netistä, kunnes virkailijanuorukainen tuli takaisin ja kyseli, ettei mulla sattuisi olemaan mukana jotain toista dokumenttia, kuten passia tai Yhdysvalloissa myönnettyä korttia. Sanoin, että mulla ei ole muuta kuin yliopiston ID-korttini ja vilautin sitä. Ja se riittikin henkilöllisyyspaperiksi. Punainen lätyskä (kuvallinen kylläkin), jonka hankkimiseen tarvitsin paperilappusen laitokselta ja jonka myöntämisessä ei juurikaan varmisteltu henkilöllisyyttä… Mutta se oli "issued in the U.S." ja se riitti rahnan saamiseen. Tuntui todellakin siltä, että vain amerikkalainen on tässä tapauksessa turvallista, ja että kaikki muu on rinnastettavissa kirjastokorttiin tai osuuskassan  jäsenkorttiin. Oh well. Olisinhan tietysti voinut palata takaisin passin kanssa joskus myöhemmin, mutta kun päivät täällä ovat hieman kortilla. (miten sopivasti se istuukaan korttitekstin jälkeen ;)

Tässä siis punainen ID-kortti (sekä muut punaiset N-tuotteet, muki ja avaimenperä, jotka saavat näyttämään ihan oikealta nebraskalaiselta työntekijältä..)

Kotimatkalla kohtasin villin kaatosateen, ukkoset ja salamat, ja pienen kompaktin sateenvarjoni dimensioiden rajallisuus tuntui sekä ylä- että alakropassa. Taasen kerran koin olevani ainoa jalankulkija missään lähitienoolla. Yhdestä talosta joku mies vihelsi mulle ja huudahti: "Hey girl! You know it´s raining?" Mieleni teki vastata jotain nokkelaa, mutta mieleen tuli ainoastaan en-ole-sokerista tai on-sitä-pahempiakin-sateita-nähty -henkisiä lausahduksia, joten mumisin vaan jotain ja jatkoin matkaa eteenpäin. Minähän pidän sateesta (paljon), mutta enemmän, jos käytettävissä on sadetakki ja -housut sekä kumisaappaat. 

Now is the time to call loved ones at a distance. Share your news. 

Näin luki viikonloppuna kiinalaisessa ravintolassa syömäni fortune cookien viestissä. Koska kello oli neljä aamuyöllä, päätin olla armelias ja olla soittamatta, sillä te kaikki rakkaimpani olette siellä välimatkan päässä.

Kuulumiseni lyhyesti: aika juoksee täällä nopeasti ja työtä piisaa jäljellä oleville viikoille yllin kyllin. Tekemistarjontaa riittää myös työn ulkopuolella, mikä on hyvä siksi, että aikaa aistia omia koti-ikävätuntemuksiaan sataprosenttisesti jää hyvin vähän ja koti-ikävä tuntuu sellaisena pienenä alavireenä tasaisesti. (En ala sitä nytkään analysoida täysillä, sillä enempi asian ajattelu tuo kyyneleet silmiin, enkä halua häiritä lähitoimistohuoneiden ihmisiä nyyhkyttämisellä tai niistotyrinällä. Mutta tuli varmaan jo kaikille selväksi, että nyt on koti-ikävä.)

Sää on tilapäisesti muuttunut viileämmäksi, tuulisemmaksi ja sateiseksi, mistä johtuen aamulla piti jo napata neuletakki matkaan. Lounaskuppilan kassa piristi päivääni vielä kehumalla ko. päällysvaatetta. Lämpötila tänään on vain tuossa 16 C:n hujakoilla, mutta ´onneksi´ ylihuomiseksi lupaillaan taas 28 C.

Täkäläiset elintarviketieteiden opiskelijat pitävät kampuksella kahvilaa, joka on auki päivittäin aamusta iltaan. Kuppilassa myydään myös kevyttä lounasta, mutta pääasiallinen myyntiartikkeli ovat omassa prosessilabrassa itse tuotetut elintarvikkeet, pääasiassa jätski ja juustot. Dairy Storen jätskiä myydään myös keskustakampuksella sekä kaikissa Huskersien kotiotteluissa. Ensimmäisten neljän viikon aikana en tullut käyneeksi jätskillä, mutta ajattelin, että pitää se nyt kuitenkin kokeilla edes kerran ja erittäin hyväähän tuo jätski oli. East Campuksen jätskibaari esitellään myös suositeltavana vierailukohteena kaikissa Lincolnin matkaesitteissä, kertooko se sitten enemmän kohteiden vähyydestä kuin jätskin ehdottomasta laadusta, en tiedä.. Idea olisi mainio myös meille, mutta jotenkin en ehkä osaa kuvitella, että elintarviketieteiljöiden jätskibaari Helsingin Viikissä pääsisi kovin nopeasti Helsingin mahtailunähtävyydeksi. Haastetta!

Nyt kun oon viimeistä iltaa tässä majapaikassa, niin pitänee tykittää pieni kuvakavalkadi, joita ehkä ei tule enää myöhemmin mieleen laittaa. Tämä huoneistohotelli moottoritien varressa näyttää siis tältä:

Tässä paikassa piti antaa "24 h notice" lähtemisestään, jonka vein siis toimistoon aamulla. Siinä kyseltiin lähdön syytä, viihtymistasoa, henkilökunnan palvelualttiutta ja tietysti parannusehdotuksia. Koska olen ollut liikenteessä yleensä toimistoajan ulkopuolella, olen kommunikoinut lähinnä yövartijan kanssa. Yhden ainoan kerran kommunikoin muun toimistonväen kanssa ja sekin johti siihen, että avaimeni ei illalla enää toiminut ja jouduin kutsumaan yövartijan avaamaan oven. Ajattelin siis, että voisin erikseen kiittää yövartijaa avuliaisuudesta. Tilaa lomakkeessa oli hyvin vähän ja en sen kummemmin selitellyt kirjoittamaani. Tulin vasta lomakkeen  palautettuani ajatelleeksi, että saattaa kuulostaa hieman tulkinnanvaraiselta kiitellä yövartijaa "for taking care of my needs after hours"… No, saavatpahan kahvitunneille naureskeltavaa ;)

Tänne tuovan tien risteyksessä on kyltti, joka tekee toiveikkaasti, mutta vielä en ole huomisen massia löytänyt täältäpäin.

Olen jo aiemmin kertonut kotimatkani varrella olevasta kosteikosta, jossa saalistavat raitajalkahyttyset pitävät päämajaansa.

Siellä on myös paljon näitä elukoita, joita hyppii jalkakäytävällä ja sen yli, satunnaisesti jopa kävelijän rinnuksille tms. Ainakin ne pitävät samanlaista meteliä kuin heinäsirkat. Joskin tämä kaveri on paljon pienempi kuin ne, joita isoveljen perhoshaavista muistan lapsena nähneeni. Jostain syystä kotomaassa on syntynyt sellainen käsitys, että heinäsirkan kyllä kuulee, mutta niitä on hankala nähdä. No, täällä kun kaikki on suurta ja isoa niin sirinässä on kerroin 1000, eli ehkä se sama kerroin on myös heinäsirkan näkemisellä.

Heinäsirkkojen lisäksi olen nähnyt aivan varmasti enemmän oravia kertasilmäyksellä (7) kuin ikinä ennen. Tämä yksilö huvitti minua väijytyshiivinnällään (ehkä sillä oli joku mehukas käpy kiikarissa), joten oli pakko kuvata.

Jalkakäytävistä (tai lähinnä niiden puutteesta & epäloogisuudestakin kirjoitin jo aiemmin, mutta laitetaan nyt vielä oikein kuvan kera. Tästä on sitten sateella mukava jatkaa…

Otsikko ei muuten viittaa ysärijuttuihin, vaan siihen että lämpötila on taasen mukavasti noussut yli 95 F:n (35C), mutta onneksi ei ole kosteaa ja hieman jopa tuulee.

Että sellaisia täältä tänään. Nyt pitää ryhtyä pakkailemaan, sillä aamulla on check out ja muutto lähemmäksi itäistä kampusta. 

Muutamia päivän mittaan havainnoituja:

* Täkäläisissä toimistohuoneissa (siis ainakaan sillä osastolla, jolla olen töissä) ei ole roskiksia, ei paperikoreja, no nothing. En vielä ole kysynyt syytä ko. ilmiöön, mutta tulipahan vaan mieleeni, että verrattain hankalaa on kiikutella roskiaan aulan roskiksiin.

* Sen lisäksi, että täällä myydään pakastettua sushia (no niin myydään Suomessakin, ei siinä mitään ihmeellistä), on kaupassa valmiiksi keitettyjä kananmunia. Taisi kadota suomalaisten kauppojen kylmähyllyistä ne valmiiksirikotut munat aika nopeaan? No, ehkä tässä on se kaivattu keittiörutiinien helpottaja? 12 keitettyä munaa vakuumipussissa. Tai sitten ihan vaan itse keittelen munani sopiviksi ennen anjovisleivälle viipalointia. (Nam! Toivottavasti seuraavan saa ennen seuraavaa Jukolan viesti harjoitus- tai kisamatkaa ;)

* Bussikuskit ovat hauskoja (yhtä hauskoja kuin se 25:n kuski, joka kesällä ´97 kuskasi minua useina kesäaamuina 05:40 vuorolla Pyynikintorilta Sammonkadulle). Koska bussi tekee täällä päässä kiepauksen ja on joka aamu 5 min myöhässä, olen aina odottelemassa pysäkillä kun auto huristaa kääntöreitilleen. Yksi kuskeista heilauttaa kättään noteeraamisen merkiksi. Yhtenä aamuna (kun satoi vettä ja olin verrattain kypsä odotteluun), hän kiitti, että olin jaksanut odotella. Olisin saattanut laukaista jotain perustympääntynyttä ja tylyä, kuten "Well, I didn´t have much choise, now did I", mutta mieltä lämmitti saamani kiitos&huomio ja paha mieli odotuksesta pyyhkiintyi pois.

Koska täällä bussit kulkevat vain tunnin välein ja viimeinen töistä majapaikkaan klo 17:55, olen 90% arki-illoista ko. bussissa. Ja kuinka mieltä lämmittikään, kun tänään illalla kuski sanoi tavallisen have-a-good-eveningin sijasta see-you-tomorrow. hih, olen kantis! 

* Amerikkalaisissa kongresseissa saa aina mitä kummallisimpia gadgeteja kotiinviemisiksi (yksi niistä on likaiseksipyöritelty älypeli kotomaan työpaikan kahvipöydässä. Voisiko joku nakata sen roskikseen, ennen paluutani..) Mutta hurjaa kyllä tämä yleisamerikkalainen krääsänjako. Olin tänään täyttämässä sosiaaliturvatunnuksen hakupapereitani ulkomaisille opiskelijoille suunnatussa orientaatiotilaisuudessa. Vaikka en edes kierrellyt erityisestä standeilla, poistuin tilaisuudesta mukanani reppukassi, muki, cd-levyn puhdistaja, matkalaukkunimikyltti, jne. Kaikki sopivasti Nebraskan N-logolla varustettuina. 

Iltaohjelmassa oli pyykinpesua ennen Grayn anatomiaa. Mutta se masiina (toisin kuin muut masiinat tässä paikassa) toimikin 25 sentin kolikoilla, ei dollarin seteleillä. Olin sitten kaatanut jo pesuaineen koneisiin, kun tajusin tämän. Damn! Siispä ei muuta kuin kerjuulle, josko jollakulla olisi vaihtaa seteliä neljännesdollarikolikoihin. Sain handlattua kaksi dollaria, eli kaksi koneellista pyykkiä, mutta kuivurinkäyttö piti unohtaa. Siksipä huoneessani on nyt pyykinkuivaamo (huomaa uudenkarhea Nebraska tee-paita etualalla):

Mutta ei täältä sen kummempia tällä kertaa. Lämpötila on päivisin edelleen yli kolmenkymmenen, tornadovarotuksia ja ukkoskuuroja seurataan sekä tv:stä että parhaillaan livenä ikkunan takaa ja asiat on mallillaan!

Mikä siinä onkin, että näissä ulkomaanmestoissa vieraillessa samalla osastolla on aina joku (yl. aasialainen) toinen vierailija, joka on toooodella innokas juttelemaan, koska on löytänyt ´kohtalotoverin´, eli toisen vierailijan. Ongelma on vaan se, että he puhuvat englantia tietyllä aksentilla. Ja puhe yleensä tulee liikkumattomasta hymyyn levitetystä suusta, mikä vaikeuttaa huuliltalukemistakin. Poikkeus tämän visiitin kohdalla Kööpenhaminan (se kiinalainen, olikos se Ling) ja Philadelphian (Sang, eteläkorealainen) visiittien kanssa tulee siitä, että täällä niitä innokkaita juttelijoita on MONTA. En tiedä lainkaan heidän nimiään, mutta on mm. ´se kiinalainen´ ja ´se intialainen´. Osittain samaan kategoriaan näiden höpöttelijöiden kanssa pääsee ´se bulgarialainen´, joka puhuu kyllä kohtuullista englantia, mutta lisämausteena tuntee veljeyttä toiseen eurooppalaiseen.

Iltapäivälehtien nettisivut on täynnä Helsingissä riehuneita ukkosmyrskyjä. Mutta Amerikka laittaa taas paremmaksi: lähes koko Nebraskassa on severe thunderstorm warning, muutamissa paikoissa on tänään(kin) pyörinyt tornadot. Se hyvä puoli sään muutoksessa on, että iltaseitsemältä lämmintä on enää noin 25C.

Tänään kävin visiteeraamassa labrassa, jossa teen suurimman osan kemiallisista analyyseista. Proffa, joka ko. labraa hallinnoi, on kaiketi hyvin järjestelmällinen ja pieteetillä selitti kaikenlaisia asioita. Päällimmäisenä jäi mieleen vaan siisteys, järjestelmällisyys ja selkeys, joka vaikutti siltä, että kukaan ei oikeasti tee siellä mitään analyyseja, vaan labra pidetään kunnossa. Hyvää vastapainoa tuo toinen labra, missä teen töitä, joka on prosessointilabra. Missä tahansa viljoja prosessoidaan, on pölyä ja jauhoa, iänikuisen vanhoja laitteita jne. Mutta se jyvänraaputuslaite, jota oon pari päivää testaillut on ihan uusi ja mä olen eka joka sitä käyttää. VAU! Huomenna hyökkään analyysien pariin, mikäli sosiaaliturvatunnuksenhakureissu ei veny liian pitkäksi.

Ja sellainen juttu (ellei ole jo käynyt ilmi), minkä haluaisin saattaa kaikille lukijoille tietoon. Kommentoikaa. Vaikka vaan "moi" lämmittäisi mieltäni. Tietysti vastaanotan mieluusti myös kirjeitä, sähköposteja yms. (ja henkilökohtaiset asiat mieluusti sellaisiin), mutta mikä tahansa tervehdys kotimaasta ilahduttaisi täällä. Kommentoidaksesi klikkaa kunkin postauksen alla olevaa linkkiä "No comments" tai "Comments (X)", laita kenttiin nimesi ja sähköpostiosoitteesi (spostiosoite ei tule näkyviin nettiin) ja kirjoita terveisesi. URLia omaan blogiin ei tarvitse. Ja tosiaan muutin asetuksia niin, että kommentin pitäisi tulla heti näkyviin. Jos alkaa puskea roskakommentteja enemmän kuin oikeita, niin saatan joutua tätä muokkaamaan. Ellei kommentteja ala saataa, niin teen saman jekun kuin taannoin Tanskasta ja alan lähettelemään oikeita kirjeitä (Kära vän-henkisesti) teillepäin ja odotan vastauksia!

Säästä tuntuu riittävän juttua. Kyllä täällä sen verran erilainen ilmanala on päällä koko ajan!

Kotimatkalla oli samaa tavallista kuumaa&kosteaa säätä, joskin pilvistä. Bussipysäkiltä kävellessä sain todistaa mahtavaa säärintaman liikkumista. Todella tarkkarajainen musta ja paksu pilvimatto salamoi edessä ja siirtyi pohjoisen suuntaan (eli kohden). Aurinko paistoi pilvenrajan vieressä.

Parin sadan metrin matkalla tuuli yltyi todella kovaksi ja hiekkaa tuuli suoraan suuhun, kun puskin vastatuuleen. Olin ollut sisällä ehkä 5 min, kun kova sade alkoi piiskata ikkunaa. Nyt noin 30 min myöhemmin salamoi ja ukkostaa.

Naapurikuntaan annettiin juuri varoitus, että saattaa tulla golfpallon kokoisia rakeita kuurona. Ja hieman Lincolnista itään on tornadovaroitus päällä. Täällä onneksi on hyvin varustauduttu tornadoihin ja tiedotus pelaa, että mihin pitää mennä suojaan. 

Keveämpää luontoantia kotimatkalla oli rauhallinen oravainen kampuksen puistossa. Oravia on siellä varmasti satoja, koska niitä saattaa helposti nähdä samalla silmäyksellä 4-5. Tuntuu, että amerikkakerroin on näissä luontojutuissakin mukana; oravia on paljon, heinäsirkkoja vilisee silmissä "kotikosteikon" kohdalla ja siritys on todella kova meteli, ei mikään pieni sirinä ja niin edelleen.

Asuinpaikkani on I-80 (Interstate 80) ja 27th Streetin kulmassa (27th on valtaväylä Lincolnin läpi pohjois-etelä -suunnassa). Lähimmät kaupat ovat autokauppoja ja drive in-ruokapaikkoja ja huoneistohotelli sijaitsee vajaan kilometrin pituisen betonitien päässä. Erityisesti ei voi siis asuinympäristön hehkeydellä fiilistellä… Parin kilometrin päässä on Wal Mart ja muutamia muita ostosparatiisikauppoja. Ja kaikkialla ulkona +36C, kostea ilma ja hikisiä suomalaisvierailijoita väijyviä hyttysparvia.

Nyt olen saanut jonkinlaisen ensikosketuksen Nebraskan maantieteellisiin ja biologisiin ulottuvuuksiin. En osannut ajatella maanpinnan olevan näin lättänää (kuten monet ystävät otaksuivat, kun kerroin tulevani Nebraskaan). Osavaltion länsiosista löytyy kuulemma hieman rinteitäkin, mutta pääasiassa täällä on tasaista, Lincolnin kaupunki on kuopassa tasangon ympäröimänä. Osa kosteikoista on ollut aiemmin jotain suolalampia, joista on siis kuivattu suolaa. Paikoittain löytyy sellaisia tiheän aluskasvillisuuden kosteikkopaikkoja, joissa itikoita on paljon ja sirittävät hyönteiset ja/tai linnut pitävät mekkalaa. Tänäiltana kotiutuessani noin 30C kosteassa lämmössä nihkeänä sain tuta hyttyshyökkäyksen (noin sata kertaa enemmän hyttysiä kuin näin Suomessa koko kesänä). Hitaita olentoja, jotka söivät itsensä punaisen pulleiksi, mutta eivät lentäneet pois. Kuriositeettina kerrottakoon, että niiden jalat näytti olevan raidalliset, poikkiraidat kuin vankikarkureilla. Hih!

TV:sta on tullut joka ilta ennen tätä vain "What about Raymond":ia monta jaksoa (ei kuulu suosikkisarjoihini). Tänään viihdykettä oli ennenkuulumattoman paljon: ostin Bill Cosby Show´n ensimmäisen tuotantokauden DVD:llä (mahtavaa viihdettä, vaikka olinkin hieman pettynyt, että 20 vuotta sitten tehty pohjustus katsomalla ensimmäiset jaksot ehkä 40 kertaa, ei ilmennyt kuin yhden repliikin muistamisena). Lisäksi TV:stä tuli Grayn anatomia (edellä) ja Teoria miehistä (jäljessä).

Viikonloppuohjelmassa töiden lisäksi mahdollisesti vierailu jalkapallostadionin avoimet ovet-tapahtumassa. Pitänee laittaa jotain nebraskanpunaista päälle… 

Tänään on luvattu "vain" 87F =30.5C. Viime yönä satoi kovasti, mistä johtuen ilma on myös hyvin kostea. Mun pitäisi saada tänään polkupyörä lainaan - saattaa tulla kotimatkalla hiki…

 Lincolnissa on ilmeisen innokasta yliopistourheilua, miesten amerikkalaista jalkapalloa, baseballia, naisten jalkapalloa, lentopalloa ym. Jokaisesta kaupasta voi ostaa erinäköistä punaista kannustusvaatetta. Kannustustuotteista ehkä mahtavin on sellainen iso pehmeätä muovia oleva maissitähkä (Nebraska Cornhuskers), jonka voi asettaa päähänsä. Pituutta päähineellä on varmasti 50 cm. Missäköhän pääsisi näkemään sellaisen käytössä?!

Jalkapallokotiottelut ovat kuulemma olleet loppuunmyydyt viimeiset 28 vuotta (!), mutta tylsempiin peleihin voi hyvinkin saada lippuja. Sinne siis!

Edit: Lisätty kuva maissipäistä.. 

Matkaan kotoa lähdettiin hieman aamukuuden jälkeen, jotta kentällä olisi sopivasti aikaa. Helsinki-Vantaa olikin ainoa lentokenttämaleksinta koko matkalla, siitä eteenpäin kiirettä piti, kunnes saattoi huomata, että kiire loppuikin taas hetkeksi. Vaihtoaikaa Amsterdamissa oli reilu tunti, mutta siihen kuului myös useamman terminaalin läpi käveleminen (valehtelematta tuntui, että matka mitattiin kilometreissa). Ja koska en voinut Helsingissä tehdä check-inniä kuin ensimmäiselle lennolle, oli matka suunnattava transfer-tiskille. Lento Chicagoon oli jo alkanut boardingin, kun olin vielä useamman terminaalin päässä (eittämättä tuli mieleen se keikka Schipholilla, kun vihkisormusta ostettiin ;) ja pingoin lähtöselvitykseen kuullakseni, että kone on niin kovin täynnä, että minunlaiseni hopealuokka-asiakas saa upgradingin business-luokkaan. No voi, tosi harmi! ;) Matka sujui erittäin hyvin - 8.5 h lento sisälsi mm. kolmen lajin lounaan porsliineilta, yhden Richard Gere ja yhden Sandra Bullock pätkän (kumpikin kuuluu näyttelijä-ei-suosikkeihini), sekä hyvät päikkärit ihanan leveässä tuolissa, jonka tosiaan sai vaakatasoon.

Chicagossa vaihtoajan väljyyttä kutistivat tavanomaisten tuloselvitysten lisäksi mm. se, että vaikka odotin viimeisenkin laukun Amsterdamin koneesta tulevaksi, en saanut omiani. Oh well, tulevat kuulemma suoraan Lincolniin. [yeah right, as if]

Lincolnissa oli saapuessa iltakuudelta hieman yli 30C lämmintä ja olo kuin läyhässä saunassa (kostea&nihkeä). Mutta vastassa eivät olleet matkalaukkuni, jotka tuloselvityskaiffarin mukaan olivat jossain päin matkalla Washingtonin osavaltiossa.. "Ehkä tulevat illalla myöhemmin, huomenna viimeistään."

Vastassa kentällä olivat minua isännöivä proffa Curt ja vaimonsa Nancy, jotka olivat heti erittäin mukavia ja huolehtivaisia kaikesta. Kävimme supermarketissa, syömässä jne. ja he toivat parin ensimmäisen viikon majapaikkaani, huoneistohotelliin moottoritien varressa. Paikka on siisti ja yksinkertainen, pieni keittiönurkkaus ja kaikki tarvittava. Ja mikä parasta: ilmastoitu!

Aamulla Curt haki mut yliopistolle, hoidimme paperiasioita eripuolella kaupunkia ja samalla sain hyvän yleiskuvan koko kaupungista (siitä lisää kuvien kera myöhemmin). Lincoln& East Campus on kuin Helsinki& Viikki: alunperin kaupungin laitamilla ollut maatalousaineiden kampus onkin väliinkasvaneen asutuksen myötä hyvin lähellä keskustaa ja eläimet+pellot on siirretty kauemmas pois. Tutustuimme kampuksiin, joista lisää tarinaa myöhemmin, mutta kuriositeettina kerrottakoon, että Chase Hallin (=rakennus, jossa mullakin on pieni toimistosoppi) takana on THE official tractor track, eli koko mantereen ainoa  ja virallinen traktorien testausajorata, jossa voidaan tutkia eri laitteiden kulutus, toimivuus, ym.ym. Enpähän vaan olisi arvannut, että sellainenkin on olemassa…

Päivä meni kokonaan kaikenlaisten hallinnollisen asioiden säätämiseen ja käden vispaamiseen uusien ihmisten kanssa: Chris ja Milford oli ainoat, joiden nimi jäi varmasti mieleen. Mutta ne loput.. Joy vai Joyce? Kuka olikaan Lori? Se yksi lippalakkipäinen, mikä-sen-nimi-nyt-olikaan? Ja yksi tuttukin oli, Rolando, joka oli Philadelphiassa silloin pari vuotta sitten (nykyään täällä Food Science Departmentin johtaja).

Rajansa kai tämänkin kirjoituksen pituudella, eli seuraavat tunnit ja tunnelmat seuraavaan postaukseen. Kuten myös kuvia. Kunhan vaan saan kameran akkuun ladattua virtaa. (Matkalaukut tuli noin päivän minun jälkeeni, eli nyt onn akkupiuhatkin paikalla.)

Sopii kommentoida ja mielellään niin tehkäättekin, ketkä satutte lukemaan tätä. Nebraska hiljenee tältä erää.