Ameriikanlaura

Seuraavan matkustusetapin lähestyessä ihminen hiljentyy tutustumaan lentoyhtiön nettisivuihin liittyen matkatavararajoituksiin. Kaksi laukkua, 23 kg kumpikin, sallitaan ilman lisäkustannuksia. Ylimääräiset laukut/yksiköt/kollit $85 kukin. Ylipainoiset $50 per laukku.

Jos Philadelphian pakettien lähettäminen maksoi $100 ja toinen niistä vielä katosi postissa, voisi päätellä, että on parempi maksaa ylikiloista koneessa kuin lähettää paketit. Varsinkin, kun kaikki posti menee nykyään lentopostina, laivarahtipostitusta ei enää tunneta. Toisaalta, lentoyhtiöilläkin on kai tuon matkatavarantoimituksen kanssa hieman enenevässä määrin ollut ongelmia, että ota tästä nyt sitten selvää… Kalliiksi tulee, se on varmaa ;)

China Rails peli ei ole vielä tullut (pitäisi siis tulla postissa). Pelin saaminsen varmistukseksi Powellien perhetuttu Richard (jonka peli siis aiheutti tämän innon) tarjoutui antamaan oman ihkauuden pelinsä mulle ja ottamaan sitten mun pelin tilalle. Kaikki osallistuvat siis täällä peliorganisaatioon, jotta syksyn pimeät illat täyttyvät peli-illoista siellä kotomaassa.

Eilinen helmityöaskartelukurssi oli hauska kokemus - haasteellisuudeltaan jotain aivan muuta kuin scrappauskurssi… Aamupäiväsessiossa tehtiin ranneketju pienistä helmistä ja iltapäivän jatkokurssilla isompi puuhelmi päällystettiin kierteiskuvioidulla helmimatolla. Iltapäivän kahdeksasta kurssilaisesta kaksi iski neulan neulatyynyyn ensimmäisen vartin jälkeen. Neljä seuraavaa noin kahden tunnin kuluessa ja puoli tuntia ennen kurssin loppumista mä olin ainoa, joka enää edes yritti jatkaa. The last (wo)man standing. Halusin saada selvyyttä kuviosta, että mulla olisi edes potentiaalinen haisu siitä, kuinka voisin asiaa jatkaa kotona. Kolikon kaksi puolta: 1) Itsensävoittamisen kokemus, käsityöelämys ja uuden oppiminen, 2) Mahdollisena lopputuloksena kummallinen helmillä päällystetty helmi, jonka värit eivät miellytä ja jolle ei (vielä ainakaan) ole mitään käyttötarkoitusta…

Kolmesataa näyttää rikkoontuvan lukijamittarissa seuraavalla kävijällä - sikäli kun kävijätiedoista selviää kuka klikkaaja on, palkintoja voisi olla luvassa! (Ehkä jopa jotain muuta kuin helmipallo…)

Suhtaudun jo hyvin luontevasti scrapbooking-kaupassa järjestettäviin 10-tuntia tai puolilleöin kestäviin askartelusessiohin. Suomessa sellaisiin osallistuisin vain minä, mutta täällä osallistujat ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka scrappaavat. Tai sitten täällä on vaan enemmän minunkaltaisiani askartelufriikkejä, jotka voivat käyttää tuntitolkulla aikaa paperinhypistelyyn, sommitteluun, leikkaamiseen ja liimaamiseen.

Mutta tarvikkeistomielessä olen todellinen nybörjare. (Ja kuka tahansa, joka on nähnyt mun askartelutarvikkeiston, luultavasti ihmettelee tätä.) Eiliseen scrappauspäivään osallistuneet naiset tulivat kaikki paikalle askartelutrolleyt täynnä pahveja, papereita, nauhoja, niittejä ym.ym. Ja ne eivät olleet mitään carry on/ matkustamolaukkukokoisia trolleytä, vaan saman kokoisia kuin mun matkalaukut tämän 7 viikon matkalle! No, vaikka kadehtivasti silmäilinkin heidän tarvikkeistolaukkujaan, en kuitenkaan alkanut hinguta sellaista itselleni, sillä hyvin harvoin askartelen muualla kuin kotona ja siten ko. laukku ei ole välttämätön. (On muuten vaikea sana taivuttaa tuo trolley - koittakaa vaikka itse!) Kaiken tämän scrapbooking-hypetyksen jälkeen on kuitenkin pakko kertoa jo etukäteen, että yhden sivun/aukeaman tekeminen kestää helpostikin pari tuntia, eli koossa on vasta kymmenkunta sivua. Ettette odota näkevänne paksua albumia heti kotiinpalattuani…

Tänään aamulla olin paikallisen ev.lut.-kirkon jumalanpalveluksessa, johon minut vei työkaveri Tom (se samainen, jolla on suomalaiset vanhemmat). Liturgia oli helposti seurattava, sillä ohjelma oli painettu paperille ja virsikirjaan. (Hieman samaan tyyliin kun Suomessakin kai nykyään. Ainakin silloin kun kuulutuksia oltiin kuulemassa.) Announcements-osiossa Tom esitteli mut seurakunnalle ja kaikki olivat kovin otettuja suomalaisesta vieraasta. Ja hetkeä myöhemmin liturgiassa oli osio, jossa kirkkokansa nousi ylös ja lähti kättelemään toisiaan toivotellen Herran rauhaa. Ja koska minä olin erityisvieras, hyvin monet tulivat kättelemään minua ja minä hieman erityiskohtelustani häkeltyneenä siinä seisoa tönötin käteltävänä. Kättelyn jälkeen oli ehtoollinen, jossa kitalakeen tarraavan öylätin sijasta oli oikeata leipää (Tomin vaimon leipomaa), mutta ehtoollisviini maistui samalta tutulta. Kolehdin aikaan kirkkokuoro esitti virren ja se oli tällä kertaa "Maa on niin kaunis". Havaitsin, että itselleni epätyypillisesti kyyneleet alkoivat valua poskille ja tuli kova ikävä kotimaahan. Kolehtirahaa laukusta kaivaessani olin onnellinen, että olen täällä alkanut kantaa mukanani nenäliinoja. Yleensä kuumuuden takia ja hien pyyhkimiseen, mutta tällä kertaa ihan nimensä mukaiseen tarkoitukseen. Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntasalissa oli brunssi uuden papin tervetulojuhlistukseksi ja siellä yksi jos toinenkin tuli juttelemaan eurooppalaisista sukujuuristaan tai matkoistaan Suomeen. Mukava kokemus, vaikka kyynelehtiä pitikin ;)

Ensi viikko on todella täynnä työtä ja puuhaa, mutta jonain päivänä kyllä livistän yliopiston miniatyyrikokoelmaa katsomaan (20000 esinettä!) ja kansainväliseen tilkkutyökeskukseen (myöskin tässä yliopistolla).

Uusin ihmettelyn aiheeni on täkäläinen väärinymmärryksen määrä nimeni kirjoituksessa. Suomessa se on aina Paula ja sukunimen y:iden lukumäärää kysellään. Mutta täällä olen jo useampaan kertaan nähnyt nimeni kirjoitettavan Lora. Ääntämyksessäni lienee siis jotain hämärää… Sukunimi saa ääntämysmuodon naistrom (nice-trom, heh! ;), mutta siihen olen jo tottunyt.  

Sunnuntai on oikein sopiva päivä askartelulle. (No, jokainen päivä on sopiva askartelulle.) Scrapbooking-ystäväni Sophia haki mut aamupäivällä ja matkasimme ensin "askartelukauppojen Wal-Martiin" eli Michaelsiin. Muistikuvani Philadelphian Michaelsista oli sen suuntainen, että pelkäsin hullaantuvani kaikkien luottorajojen ja matkatavarapainorajoitusten uhallakin, mutta jollain ihmeellisellä tavalla sain taottua päähäni, että mun ei ole sittenkään pakko ostaa ihan kaikkea haluamaani… Joten selvisin omalla skaalallani aika kevyin varustuksin.

Tarvikekaupasta suuntasimme jo kovinkin tuttuun Scrap Your Heart Out-kauppaan ja kolmisen tuntia askartelimme siellä. Nyt alkaa olla sellainen tilanne, että pitää kiireenvilkkaa ottaa lisää valokuvia tai ei ole enää scrapattavaa.

Meilläpä täällä onkin huomenna vapaapäivä töistä, joten nelipäiväinen työviikko on edessä. Toisaalta täällä työssäkäynti ei tunnu ihan samanlaiselta kuin Suomessa, eli jotenkin ei osaa ´iloita´ tuosta ylimääräisestä vapaapäivästäkään.